WE WALK ALONE
KULJEMME YKSIN
Valokuvateos Dark Zone, jonka kuvasin vuosina 2009 ja 2010 ei ollutkaan loppu, vaan alku. Huomasin siirtyväni valoista ja varjoista ihmismielen yksinäiseen vaellukseen. Vuotta myöhemmin aloitin We Walk Alone -kokoelman kuvaamisen Helsingin keskustassa, siellä missä ennenkin. Päivin ja öin, maanisesti kuin peläten ajatuksen katoavan. Jatkoin kuvaamista mustavalkoisena. Lopulta haastavinta on, ettei valokuvia nähdä ja tulkita mustavalkoisesti. Kaikki mikä on outoa on arvokasta. Outo kuva sisältää äärettömän määrän tulkintoja. Outo kuva on arvoitus, joka ei jätä rauhaan.
Syntyy särö - hiushalkeama.
Minulle valokuvassa on aina ollut tärkeää dokumentaarisuus, aitous. Valokuvan täytyy olla tästä elämästä. Mutta sen pitää jotakin vielä suurempaa; kuvaajan oma rohkea tulkinta, jonka perustana on kuitenkin todellisuus. Valokuvaaja ei voi elää yhdellä tavalla ja kuvata toisella. Siten kaikki kuvat ovat eräänlaisia omakuvia. Valokuvaajan ei tarvitse esiintyä kuvissaan, silti hän paljastaa kaiken itsestään. Tässä on minulle valokuvan totuus ja ehdottomuus. Valokuvaus on vastuuta. Pienessä mittakaavassa kaikista heikoista ja osattomista. Isossa mittakaavassa omasta itsestä.
Dark Zone ja We Walk Alone. Teitä oli haastavaa tehdä. Kunpa kestäisitte aikaa paremmin kuin me ihmiset.